(kuvat Annu-Niina Kivistö)
Osaamattomin koirakkoni ja Pahin piiskaajani ja kouluttajani ;D
Mikään ei ole niin julmaa kuin itsekritiikki...


Jotakin minusta:
 
"Koiratarinani" alkoi kun täytin seitsemän vuotta. Silloin perheeseemme tuli berninpaimenkoira Nicky, Fin ch Ablaze Nimble Nick. Nickyn kanssa opettelin koiramaailmaa ja kiitos Sirkan (knl Ablaze) ja Erjan (knl Queenstop) olen edelleen siinä tiiviisti mukana. Nickyn kanssa kiersimme jonkin verran näyttelyitä, opettelimme tokoa ja lopulta löysimme lempiharrastuksemme tokoagin muodossa. Nicky oli aivan ihana nallekarhu, koira jonka voi saada vain kerran elämässään.

Koiraharrastus tempaisi siis minut kerralla ja kunnolla mukaan, enkä tänäkään päivänä osaa olla ilman koiria ja harrastuksia niiden kanssa. Åken kanssa tutustuin moniin harrastuksiin ja lopulta "omakseni" tuli näyttelyt ja toko. Agilitykin innosti, mutta ei kuitenkaan niin vakavasti, kuin täällä olisi pitänyt harrastaa. Ensisijaisesti olen kuitenkin halunnut vain puuhailla niin koirien kuin omaksi ilokseni.

Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksessä olen tottelevaisuus- ja näyttelykouluttajana, olen myös ollut nuorisojaoksen vetäjänä ja tällä hetkellä vaikutan myös Perun- ja meksikonkarvaton ry:n harrastus- ja näyttelytoimikunnissa. Olen käynyt muutamilla koiran koulutus- ja ohjauskursseilla.

Eniten minua on aina kiinnostanut koiran kouluttaminen, käyttäytyminen ja luonne. Kisaaminen ei koskaan ole minulle ollut mikään "se" juttu, koska kisakammo vaivaa jonkin verran. Ehkä siitä joskus sitten pääsen eroon.



Jenni Holopainen 
53300 Lappeenranta
jennimaria.holopainen(a)gmail.com
046-655 4910
045-110 9393

©2009 layout130 - suntuubi.com